Bild
Seuraava artikkeli

Ameriikan malliin

Monaco Cayman 32PBD, vm. 2004

Massalla matkaan. Suomessa on harvemmin myynnissä amerikkalaisvalmisteisia matkailuautoja. Niiden maahantuonti sekä uusina että käytettyinä on oma prosessinsa ja sille kertyy usein isohko hintalappu. Tämä Monaco Cayman on kuitenkin tiensä Suomeen löytänyt vuonna 2007.

Monaco Coach Corporation on yhdysvaltalainen vanha matkailuautovalmistaja, joka on perustettu jo 1968. Kymmenen vuotta sitten se eli huippukauttaan, työntekijöitä oli yli 5000 ja liikevaihtoa yli 1,2 miljardia euroa. USA:ta koetelleen taantuman seurauksena yhtiö kuitenkin ajautui ensin velkasaneeraukseen ja sen jälkeen konkurssiin. Konkurssipesän toiminnan osti vuonna 2009 kuorma-autovalmistaja Navistar International ja toiminta on vironnut jälleen hyvään vauhtiin.
Lomapalvelulla Nummelassa on myynnissä yksi tehtaan huippuvuosina tehty yksilö, Monaco Cayman 32PBD vuodelta 2004. Auto on tuotu Suomeen vuonna 2007 eli varsin tuoreena. Eikä sillä vieläkään ole mittarissa kuin
85 000 kilometriä. Meikäläisittäin lähes 10-metrinen takamoottorinen matkailuauto on melkoinen jättiläinen, mutta amerikkalaisittain se edustaa keskikokoluokan laitetta. Tällä hetkellä Monacon uustuotannon suurin malli, tänä vuonna esitelty Dynasty Roadmaster B600 i, yltää yli 13,6 metriin, yli 23 tonniin.

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.