Bild
Seuraava artikkeli

Perinteiden ja innovaatioiden liitto

Fendt Opal 560 SRF

UUSI MALLISARJA. Vaunuvalmistaja Fendtin vuoden 2013 suurin uutuus on uusi Opal-mallisarja, joka korvaa Topas-sarjan. Opal-sarjan mielenkiintoisiin uusi pohjaratkaisu on puolestaan 560 SRF, jossa on iso kulmakeittiö ja tätä kautta myös entistä isompi oleskeluryhmä.

Hobbyn omistama Fendt on keskittynyt jo pitkään vaunuvalmistukseen ja sen osalta premium-luokkaan. Fendtissä on paljon saksalaistyyppisiä perinteisiä piirteitä, mutta myös innovaatioita, joita käytetään myöhemmin edullisemmassa Hobby-tuotannossa. Toki kehitystyö konsernissa kulkee myös toiseen suuntaan.
Suomeen tuodaan seitsemää mallisarjaa. Uuden Opalin tuontiohjelmassa on heti 11 erilaista pohjaratkaisuvaihtoehtoa. Hintahaarukka alkaa reilusta 23 000 eurosta ja päätyy yli 32 000 euroon. Korin sisäpituudet alkavat viidestä metristä ja ulottuvat 6,6 metriin.
Koeajettu 560 SRF on Opal-sarjan toiseksi arvokkain (lähtöhinta 29 100 euroa) ja toiseksi pisin (5,7 metriä). Samassaa pituusluokassa ovat tarjolla myös erillisvuoteilla varustetut 550 SG ja 560 SG. Opal 560 SRF:ssä on eteen vasemmalle sijoitettu ranskalainen vuode, keskelle sijoitettu kulmakeittiö ja iso oleskeluryhmä vaunun takaosassa.

PERÄ UUSIKSI. Päältä päin vaunun tyyli edustaa vielä hieman hillitympää linjaa kuin emoyhtiön Premium-sarja. Fendtin perusmuotoilu on mallisarjasta riippumatta varsin samanlainen. Ulkoisesti eri sarjoja on vaikea erotella toisistaan muutoin kuin kylkitarroituksen värikuvioiden sekä nimien ja numeroiden perusteella. Erot näkyvät sisäpuolella, varustetasosssa ja käytetyissä materiaaleissa. Vuoden 2013 mallisarjan suurin muutos on perän muotoilu.
Alustana Fendtissä on AL-KO. Ajossa vaunu käyttäytyy eleettömästi ilman yllätyksiä. Ainoan ongelman aiheuttaa jälleen kerran vetoautona toimiva Mersu, jonka taka-akselin ilmajousitus ja automaattinen tasonsäätö reagoivat tien isompiin pomppuhin liian äkäisesti ja tekevät epätasaisella alustalla ajamisesta ikävää.
Takaosan paneeli nousee pitkin kulmia ylös katolle asti. Takavalot ovat hieman aikaisempaa ylempänä ja muotoilultaan sirommat. Kulmakahvat on integroitu tyylikkäästi takapaneelin osaksi.
Koeajetussa 560  SRF:ssä Scand-vakiovarusteisiin kuuluu 230/12-voltin sekä TV-antennin ulostulorasia, joka sijaitsee maasähkörasian vieressä akselin etupuolella oikealla. Kaasun ulosotto on sijoitettu näiden jälkeen etukulmaan.
Ulkopuolen osalta samaan pakettiin kuuluvat myös alumiinivanteet sekä vasemmalla edessä sijaitseva tavaratilan luukku. Pohjoisen oloja varten Scand-paketti sisältää myös lattialämmityksen ja asiakkaan niin halutessa Alde-nestekeskuslämmityksen. Koeajetussa yksilössä lämmöstä vastasi sytytysautomatiikalla varustettu Trumatic S5004 -ilmakeskuslämmitys.

 

Koeajon löydät kokonaisuudessaan uusimman Camper 10-2012 lehden sivulta 32.
Omaksesi lehden voit tilata tästä tai lehtipisteestä!

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.