Bild
Seuraava artikkeli

Suuri messukatsaus

Lahti-Düsseldorf-Elmia

Kattava katsaus uutuuksiin ja vinkkeihin kolmesta eri messutapahtumasta Suomesta, Saksasta ja Ruotsista.

Lahdessa tehtiin kauppaa mukavassa tunnelmassa. Lahden Caravan-messujen kävijämäärä laski hieman, mutta siitä huolimatta tunnelma oli korkealla ja kauppaa tehtiin vilkkaammin kuin viime vuonna. Syyskuun puolessavälissä järjestetyt Caravan-messut toivat Lahden Messukeskukseen noin 15 000 messuvierasta.  Kävijöiden joukossa oli runsaasti ensikertalaisia tutustumassa matkailuajoneuvoharrastukseen. Tapahtuma täytti Lahden Messukeskuksen kaikki neljä hallia, joissa esillä oli lähes kolmesataa matkailuajoneuvoa. Niin messuvieraita kuin näytteilleasettajiakin miellyttivät Messuhalleissa tehdyt uudistukset; muun muassa B-hallin uusi sisäänkäynti sekä Liikkuvaa vapautta -teema-alue. Kauppaa tehtiin ennätyksellisen vilkkaasti.

Düsseldorfissa järjestettävä Caravan Salon käynnistyi perinteiseen tapaan näyttävästi avajaiskonferenssilla, jonka keskeisin sanoma oli, että alalla menee nyt hyvin. Pohjola ei ole ainoa kolkka, jossa alan myynti vetää ja leirintäalueet sekä matkaparkit kuhisevat vieraita korkeasesonkina. Matkailuajoneuvojen kysyntä on juuri nyt suurta lähes koko Euroopassa; moni valmistaja tuottaa uusia ajoneuvoja hiki hatussa.
Isoista konserneista entistä vahvemmin toimii ja menestyy Hymer Group, jonka keskeinen vahvuus on sen alla toimivien merkkien moninaisuus. Hymer, Bürstner, Dethleffs, Carado, Sunlight, Niesmann+Bischoff, Laika ja Eriba ovat useimmille harrastajille jo tuttuja. Nyt listan jatkeeksi voidaan lisätä uusi matkailuatomerkki Etrusco, sekä Roadtrek, jonka matkailuautot valmistetaan USA:ssa.
Düsseldorfissa tehtiin uusi kävijäennätys. 203 500 kävijää!

Elmian messuja vietettiin pidennetyllä kaavalla lämpimässä syysilmassa. Kävijäennätys meni rikki jälleen myös Elmiassa. Elmian messujen ovet avattiin tällä kertaa päivää aiemmin kuin edellisvuosina. Kävijöillä oli kokonaista viisi päivää aikaa tutustua vuoden uutuuksiin. Näytteilleasettajien ja messuvieraiden mielipiteet uudistuksesta olivat vaihtelevat mutta pääosin positiiviset. Moni kävijä totesi, että käytävät olivat edellisvuosia väljemmät. Kävijöitä oli muutama sata viimevuotista enemmän.
Matkailuajoneuvoille kävi jatkuva ihmisvirta, ja moni näytteilleasettaja ilmoitti kaupan käyneen paremmin kuin viime vuonna.

Uusimmasta Camperista nro 9 löydät messukatsaukset kokonaisuudessaan.

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.