Bild
Seuraava artikkeli
Lounge-ikkunat. Lifestylen erottaa nopealla katsonnalla perusvaunusta vasemman puolen kahdesta kapeasta ja pitkästä ikkunasta. Muutoin vaunu on hyvin perinteisen oloinen.
Laskutilaa saisi olla aavistuksen enemmän, mutta onhan sitä onneksi melkoisesti heti baaritiskin tasolla.

Vaunuelämää uudella tyylillä

KNAUS LIFESTYLE 550 LK

Monet matkailuajoneuvovalmistajat testaavat uusia ideoitaan tekemällä messuille erilaisia protoja. Knaus ei kuitenkaan lähtenyt testilinjalle tällä kertaa, vaan toi uuden Knaus Lifestylen suoraan tuotantoon.

Aina joskus muistaa ensikohtaamisia syystä tai toisesta kirkkaasti. Knaus Lifestyle ja allekirjoittanut kohtasivat ensimmäisen Knaus Weinsbergin lehdistötilaisuudessa Saksassa, Bad Brückenaun kylpyläkompleksin pihalla heinäkuun ensimmäisenä päivänä viime vuonna.
Ai miksi kohtaaminen jäi mieleen? Kahdestakin syystä. Vaunu oli pitkässä rivissä muiden uutuuksien kanssa ja kävelin siitä – muutaman muun toimittajan tapaan – ensin ohi, koska siinä ei nopeasti katsoen ollut mitään ihmeellistä. Näkyvissä oli vain vaunun oikea seinä, jossa ei nimitarraa ihmeellisempää juuri ole. Vasemmalla puolella vaunussa on kaksi korkeaa ja kapeaa sälekaihtimilla varustettua ikkunaa, joista ei voi kävellä huomaamatta ohi.
Vielä paremmin muistiin kuitenkin jäi se, kun vaunuun ensimmäisen kerran astuin; otin pari askelta ja huomasin, kuinka poikkeuksellinen idea on kyseessä.
Vaunun koeajon voit lukea kokonaisuudessaan uusimman Camperin sivuilta 36-40.
Camper-lehden voit tilata kotiisi tästä!

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.