Bild
Seuraava artikkeli

Palosammutin ei enää pakollinen varuste

Uutiset

Aikaisemmin matkailuajoneuvojen pakollisiin varusteisiin kuului palosammutin. Säännökset Suomessa ovat muuttuneet. Trafi on tiedottanut asiasta huonosti, ja siksi katsastuksissa on ollut melkoista kirjavuutta. Ulkomaille ajavan on syytä varmistaa, mikä on tilanne eri maissa.

Epäselvyyttä katsastustoimipaikoilla

Osa karavaanareista seuraa tarkoin ajoneuvojen teknisten määräysten muutoksia. Katsastustoimipaikoilla ei kuitenkaan aina tiedetä, että määräykset ovat muuttuneet. Osasyyllinen on Trafi. Se ei suinkaan aina kerro muuttuneista määräyksistä. Palosammutin on hyvä esimerkki.

Heinäkuussa 2014 selvisi, että määräys matkailuajoneuvon varusteisiin kuuluvasta palosammuttimesta oli muuttunut. Yhdellä katsastuspaikalla oli autoaan katsastamassa olleelle kerrottu, ettei katsastuksessa enää katsota sen enempää leimaa kuin sammutintakaan. Se ihmetytti autoilijaa, ja hän pyysi lisää tietoa Trafista.

Tiedusteluun tuli vastaus. ”Toistaiseksi matkailuajoneuvoissa ei vaadita sammuttimia. Trafi kuitenkin suosittelee matkailuautojen ja matkailuperävaunujen varustamista sammuttimella”.

Toisella katsastustoimipaikalla kerrottiin ajoneuvoaan katsastukseen tuoneelle heinäkuun alussa, että vuoden alusta alkaen matkailuajoneuvon kuljettaja on ollut vastuussa siitä, että ajoneuvossa on leimattu sammutin.

Kolmannella katsastuspaikalla katsastusmies totesi, että sammuttimen leima oli kolme päivää liian vanha. Niinpä rekisteriotteeseen kirjoitettiin korjaushuomautus.

Ajoneuvon omistaja sai selville, että määräykset olivat muuttuneet. Niinpä hän soitti  katsastajalle ja kertoi, ettei asemalla ole ajantasaista tietoa asiasta. Samalla hän pyysi selvittämään asian Trafista. Katsastaja ei tähän halunnut ryhtyä.
  Ajoneuvon omistaja luki katsastajalle Trafin antaman sähköpostiviestin, joka julkaistiin Karavaanareiden nettipalstalla, sekä tiedot lähettäjästä. Katsastaja ilmoitti edelleen, että hänen tietonsa asiasta on toinen. Siksi ajoneuvon omistajan tulisi itse tarkistaa asia, ei hänen. Kiistely tuloksena katsastaja lopulta suostui varmistamaan asian Trafista.

Lopputuloksena sopasta oli katsastajan lähettämä teksiviesti. Siinä kerrottiin, ettei sammutinta  tarvita, ja uusi puhdas rekisteriote tulee postissa. 
 
Miksi sääntö muuttui?

Keskustelu sammuttimen pakollisuudesta jatkui. Moni ihmetteli, mihin Trafin toimintatavan muutos perustui. Mutta sekin selvisi.
Nestekaasuasetus (vuodelta 1993) ja sen soveltamisesta annettu päätös (vuodelta 1997) oli kumottu – jo aika kauan sitten. Nyt olivat voimassa Valtioneuvoston nestekaasulaitosten turvallisuusvaatimukset. Ne oli annettu vuonna 2012. Eikä standardi EN 1949 ”Nestekaasulaitteistojen asentaminen matkailu- ja muihin tieliikenneajoneuvoihin edellytä sammutinta matkailuajoneuvoissa. Siksi Trafi ei enää katsonut olevan perusteita vaatia pakollista sammutinta.
Mutta nyt Trafi  ehdottomasti suositteli matkailuajoneuvon varustamista erillisellä jauhesammuttimella ja lisäksi sammutuspeitteellä.  

Sammutin edelleen pakollinen monissa maissa  

Vaikka Suomessa ei matkailuajoneuvon sammutin olekaan pakollinen varuste, eivätkä vakuutusyhtiötkään sitä edellytä, ulkomaille matkustava joutuu selvittämään, mitä sanovat määräykset maassa, johon hän ajaa.
 

  • Pohjoismaista Tanska ja Islanti vaativat, että autossa/ vaunussa on palosammutin.
  • Viro, Latvia ja Liettua vaativat myös sammuttimen, samoin Venäjä. 
  • Espanjassa, Kreikassa, Bulgariassa, Romaniassa ja Turkissa sammutin vaaditaan.
  • Tsekissä vaaditaan sammutin, jos ajoneuvo on yrityksen nimissä. Pakollisuus ei koske yksityishenkilöitä.
  • Belgiassa ja Puolassa vaaditaan palosammutin sellaisilta autoilta ja vaunuilta, jotka ovat maan omassa ajoneuvorekisterissä. Ulkomaalaisilta ajoneuvoilta ei  siis sammutinta vaadita.

 

JK:

Toukokuussa kävin hakemassa leiman sammuttimeen. Läheisessä venesatamassa oli järjestetty erään yrityksen keskitetty sammutintarkastus ja leimaus. Kerroin, että oli viemässä matkailuautoani katsastukseen.

Sammuttimen kylkeen kumautttiin kuminuijalla, mutta tilaa osoittava viisari pysyi edelleen vihreällä alueella. Leimatarra kiinnitettiin sammuttimeen. Hinta 15 euroa.

Yritys ei kertonut sanallakaan siitä, että määräykset ovat muuttuneet.

Joskus noin 10 vuotta sitten katsastuksessa varmistettiin, että sammutin on näkyvällä paikalla tukevasti kiinnitettynä ja asianmukaisesti leimattu.

Viisi vuotta sitten katsastaja ei ollut lainkaan kiikkostunut siitä, että matkailuauton valmistaja oli sijoittanut sammuttimen pahvilaatikkoon, joka sijaitsi hankalasti avattavassa kaapissa. Vain tarkastusleima kiinnosti.

Nyt ei kiinnosta enää leimakaan. Eikä muutoksesta kertominen ole sen tapahtuessa kiinnostanut Trafia. Nyt sentään Trafi muistuttaa, että palosammutin on hyödyllinen varuste.

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.